Miten meillä menee? Noh, en oikein tiedä!
Neiti siis syö taas. Ja juo. Ja tissillä varsinkin olisi. Neiti leikkii ja nauraa. Harjoittelee ahkerasti uusia sanoja ja temppuja...
MUTTA...Yöt ovat taas aivan tuskaa! Prepuhan siis kyllä neidille toi myös apuja, nieleskely hävisi ja nimenomaan öissä helpottava vaikutus alkoi näkymään. Nyt kun se pienikin apu on poissa, öisin täällä pyöritään, heräillään, itketään, kitistään, heräillään ja valvotaan. Niin ja tissillä pitäisi tietenkin roikkua...Itse ehdin juuri nukahtamaan, kun neidin yöhulinat alkavat. Valvotaan muutama tunti ja nukutaan levottomasti pari tuntia aamusta. Millon mä siis nukun?!
Tottakai soppaa pitää vielä hämmentää sillä, että yritetään saada ruokavaliota laajennettua. Mutta kun uusia ruokia on oikeasti PAKKO saada, jotta saisi ravinnonsaannin ja kasvun turvattua. Saimme kokeiluun näyte-eriä Neocate Spoon-valmisteesta ja eilen saimme siihen myös reseptin. Kokeilemme nyt siis sitäkin! Kokemuksia? Jos sen saisi sopimaan vaikka edes pari kertaa viikossa annettuna, niin sekin olisi todella hyvä ravitsemuksellinen lisä ruokavalioon!
Tänään kävimme neidin kanssa painokontrollissa juuri tuon edeltäneen niukan syömisen takia. Paino EI ollut onneksi laskenut! HUH! Paino oli kuukauden takaiseen punnitukseen verrattuna noussut huimat 100g, tosin tämäkin varmasti on kerätty parin viimepäivän aikana hurjalla tankkaamisella :)
Tuntuu, että elämä jumittaa taas jossain pause-tilassa. Odotan milloin se "oikea elämä" alkaa vaikka samaanaikaan pitäisi olla odottamatta, sillä tämä kuitenkin on sitä meidän elämää tällähetkellä. Välillä tulee kuitenkin hetkiä, jolloin sitä vaan on vaikea hyväksyä...
torstai 29. marraskuuta 2012
maanantai 26. marraskuuta 2012
Joko kohta helpottaa?
Melkoista säätämistä ollut taas tämä meidän arki!
Neiti lopetti lähestulkoon kokonaan syömisen ja hienosti alkaneen mukista juomisen. MIKÄÄN ruoka tai juoma ei maistunut. Vaipat alkoivat jo olemaan huolestuttavan kuivia, eikä pottaankaan tullut paria tippaa enempää pissaa. Neiti huusi, itki, kiuketteli, kiljui ja karjui. Ja oli sylissä. Ei siis ollut ollenkaan oma itsensä. Sitten alkoi vielä oksentelukin. Sekin vähä, mitä saatiin alas menemään, tuli herkästi ylöskin. :/
Voi sitä huolen määrää, kun neidin tukala ja huono olo huokui kaikesta hänessä. Kokoajan mielessä kieputtelee eri vaihtoehtoja. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Joko tulee pissa? Menisikö edes huikka vettä? Yksi mustikka? Joko lähdemme päivystykseen? Helpottaisiko jo huomenna? Ai eikö vieläkään kunnon pissaa!? Eikö ruoka vieläkään uppoa?! MITÄ NYT?!
Ja ainoa uusi asia on ollut prepun aloitus.
Niinpä Prepu lopetettiin kolmen viikon käytön jälkeen, sillä haitat olivat suuremmat kuin hyödyt. Nyt muutama päivä prepun lopetuksen jälkeen neiti jälleen SYÖ! :) Ja melkoisella ruokahalulla nyt ruokaa vetääkin ja hyvä niin! Ja neiti nauraa! Ja käkättää! Pönttöilee ja temppuilee! Vaipat kastuvat ja potan pohja peittyy! Äiti saa taas hävitä näköpiiristä!
Aivan ihanaa ja loistavaa <3
(Ei siis se, että prepu ei sopinut, tai se ettei siitäkään saatu tarvittavaa apua, tai että ollaan taas lähtöpisteessä...;))
Neiti lopetti lähestulkoon kokonaan syömisen ja hienosti alkaneen mukista juomisen. MIKÄÄN ruoka tai juoma ei maistunut. Vaipat alkoivat jo olemaan huolestuttavan kuivia, eikä pottaankaan tullut paria tippaa enempää pissaa. Neiti huusi, itki, kiuketteli, kiljui ja karjui. Ja oli sylissä. Ei siis ollut ollenkaan oma itsensä. Sitten alkoi vielä oksentelukin. Sekin vähä, mitä saatiin alas menemään, tuli herkästi ylöskin. :/
Voi sitä huolen määrää, kun neidin tukala ja huono olo huokui kaikesta hänessä. Kokoajan mielessä kieputtelee eri vaihtoehtoja. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Joko tulee pissa? Menisikö edes huikka vettä? Yksi mustikka? Joko lähdemme päivystykseen? Helpottaisiko jo huomenna? Ai eikö vieläkään kunnon pissaa!? Eikö ruoka vieläkään uppoa?! MITÄ NYT?!
Ja ainoa uusi asia on ollut prepun aloitus.
Niinpä Prepu lopetettiin kolmen viikon käytön jälkeen, sillä haitat olivat suuremmat kuin hyödyt. Nyt muutama päivä prepun lopetuksen jälkeen neiti jälleen SYÖ! :) Ja melkoisella ruokahalulla nyt ruokaa vetääkin ja hyvä niin! Ja neiti nauraa! Ja käkättää! Pönttöilee ja temppuilee! Vaipat kastuvat ja potan pohja peittyy! Äiti saa taas hävitä näköpiiristä!
Aivan ihanaa ja loistavaa <3
(Ei siis se, että prepu ei sopinut, tai se ettei siitäkään saatu tarvittavaa apua, tai että ollaan taas lähtöpisteessä...;))
tiistai 13. marraskuuta 2012
Oi Nexium!
Kaksi "Nexium-yötä" on nyt takana ja neiti on NUKKUNUT! Ei vieläkään täysin nukuttuja öitä, mutta nukuttuja kuitenkin, WAU!
Alkuyön kitinäheräämiset ovat kadonneet!! Eilen annoin ajatuksissani iltaprepunkin ja olin valmistautunut huutoyöhön, mutta neiti NUKKUI!
(Pari kertaa neiti heräsi tissille, mutta näitä herätyksiä ei edes lasketa mukaan, sillä hän nukahti kuitenkin heti syömisen jälkeen uudestaan.)
Jospa se ruokahalukin sieltä vielä palaisi ja yötissit saisi vihdoinkin pois! :)
(Olen melko varma, että tätä ei edes kannattaisi kirjoittaa, sillä todennäköisesti tämän tekstin myötä homma levähtää taas käsiin; uhmaan kuitenkin kohtaloa :))
Alkuyön kitinäheräämiset ovat kadonneet!! Eilen annoin ajatuksissani iltaprepunkin ja olin valmistautunut huutoyöhön, mutta neiti NUKKUI!
(Pari kertaa neiti heräsi tissille, mutta näitä herätyksiä ei edes lasketa mukaan, sillä hän nukahti kuitenkin heti syömisen jälkeen uudestaan.)
Jospa se ruokahalukin sieltä vielä palaisi ja yötissit saisi vihdoinkin pois! :)
(Olen melko varma, että tätä ei edes kannattaisi kirjoittaa, sillä todennäköisesti tämän tekstin myötä homma levähtää taas käsiin; uhmaan kuitenkin kohtaloa :))
lauantai 10. marraskuuta 2012
Maitoamukistamaitoamukista! Nukkumaannukkumaan!
Pikapäivitys meidän kuulumisista...
Olemme nyt jo pidemmän aikaan tarjonneet neidille riisimaitoa sekä "isojen tyttöjen mukista" (perusmuovimuki) sekä nokkamukista. Alasmenneet määrät ovat olleet minimaalisia, mutta sitkeästi olemme jatkaneet tarjoamista ja uuteen maitoon totuttelua.
Eräänä iltana tajusin, että tissitakiaisneiti oli ollut rinnalla KERRAN koko päivän aikana. Mukista on siis huomaamatta pikkuhiljaa alkanut maitoa maistumaan hieman enemmän!
Tästä huomiosta hämmästyneenä päätin, että nyt loppuu tissin tarjoaminen! Aikaisemmin siis olin tarjonnut aterioiden jälkeen ruokajuomaksi, mutta enää en tarjoisi -juokoon mukista :)
Tähän asti olen ajatellut ja toivonut, että neiti lopettaa tissihommat itse, kun on siihen valmis. Suurimman osan ajasta olen ajatellut tämän tapahtuvan "joskus hamassa tulevaisuudessa". En jotenkin näe omana tapanani väksisin rinnasta vieroittamista.
Näinollen neiti siis edelleen on saanut rintaa pari kertaa päivässä ja nokkista on tarjottu hanakasti. Riisimaitomäärät ovat edelleen pieniä (ehkä 2 desiä päivässä), mutta suunta tuntuu olevan oikea :)
Prepunaloitushelvetin jälkeen elo on alkanut normalisoitumaan, eli ollaan siis palaamassa siihen tilanteeseen, jossa oltiin ennen prepun aloitusta. Tähän on saattanut vaikuttaa myöskin se, että tiputin pois yhden antokerran. Ainakin hetkeksi.
Ruokamäärät ovat pieniä, mutta kuitenkin enemmän kuin 15 mustikkaa. Loppuyön unet ovat palanneet.
Mutta nuo yöt muuten...miten ihmeessä ne saisi rauhoittumaan?!
Neiti käy siis nukkumaan n. 20.00 ja nukahtaa aika helposti. Itse istun neidin vieressä ja jos kitinää alkaa tulemaan, silittelemällä rauhoittelen ja se todella hyvin tehoaakin. Pyrin aina siihen, että mitään ylimäärästä en tee, enkä sano. Jos neiti nousee, laitan vaan takaisin pötkölleen.
Itkut ja kitinät alkavat noin tunti nukahtamisen jälkeen. Tällöin on ihan selkeästi nieleskelyä, nousuja ja inhottavaa oloa. Silloinkaan en tee mitään ylimääräistä. Rauhoittelen ja silittelen kyllä, mutta ei mitään ylimääräistä. Neiti nukahtaa. Ja herää. Sama homma alusta. Ja alusta. Pahimmillaan heräilyjä on tunnin aikana lähes 10. Nyt olen neidille antanut nukkumaanmennessä Gavisconia, mutta eipä tunnut auttavan.
Sitten unet rauhottuu, joku itkukitinäherääminen saattaa väliin mahtua, mutta viimeaikoina seuraava herääminen on n. 02.00 jälkeen ja sitten ei enää silittelyt, rauhoittelut, hieromiset, kainaloon ottamiset eikä mitkään muutkaan temput auta. Tissiä on saatava!! Sen jälkeen nukahtaa ja seuraava herätys on n. 05.00 ja sama kuin edellisellä heräämisellä; tissiä on saatava!
Ja mä en haluu enää yöimetyksiä!! :D Jos saisi yöimetykset pois, voisi maito maistua paremmin päivälläkin...ÄÄÄÄH!
Ja imetyksen vähentämisen kanssa kävi juuri päinvastoin kuin olin ajatellut; yöimetykset pois ja päivisin saa jäädä.
Seuraavaksi taidan ottaa kokeiluun Nexiumin ja anto-ajaksi alkuillan, jos vaikka siten auttaisi öihin?!
Olemme nyt jo pidemmän aikaan tarjonneet neidille riisimaitoa sekä "isojen tyttöjen mukista" (perusmuovimuki) sekä nokkamukista. Alasmenneet määrät ovat olleet minimaalisia, mutta sitkeästi olemme jatkaneet tarjoamista ja uuteen maitoon totuttelua.
Eräänä iltana tajusin, että tissitakiaisneiti oli ollut rinnalla KERRAN koko päivän aikana. Mukista on siis huomaamatta pikkuhiljaa alkanut maitoa maistumaan hieman enemmän!
Tästä huomiosta hämmästyneenä päätin, että nyt loppuu tissin tarjoaminen! Aikaisemmin siis olin tarjonnut aterioiden jälkeen ruokajuomaksi, mutta enää en tarjoisi -juokoon mukista :)
Tähän asti olen ajatellut ja toivonut, että neiti lopettaa tissihommat itse, kun on siihen valmis. Suurimman osan ajasta olen ajatellut tämän tapahtuvan "joskus hamassa tulevaisuudessa". En jotenkin näe omana tapanani väksisin rinnasta vieroittamista.
Näinollen neiti siis edelleen on saanut rintaa pari kertaa päivässä ja nokkista on tarjottu hanakasti. Riisimaitomäärät ovat edelleen pieniä (ehkä 2 desiä päivässä), mutta suunta tuntuu olevan oikea :)
Prepunaloitushelvetin jälkeen elo on alkanut normalisoitumaan, eli ollaan siis palaamassa siihen tilanteeseen, jossa oltiin ennen prepun aloitusta. Tähän on saattanut vaikuttaa myöskin se, että tiputin pois yhden antokerran. Ainakin hetkeksi.
Ruokamäärät ovat pieniä, mutta kuitenkin enemmän kuin 15 mustikkaa. Loppuyön unet ovat palanneet.
Mutta nuo yöt muuten...miten ihmeessä ne saisi rauhoittumaan?!
Neiti käy siis nukkumaan n. 20.00 ja nukahtaa aika helposti. Itse istun neidin vieressä ja jos kitinää alkaa tulemaan, silittelemällä rauhoittelen ja se todella hyvin tehoaakin. Pyrin aina siihen, että mitään ylimäärästä en tee, enkä sano. Jos neiti nousee, laitan vaan takaisin pötkölleen.
Itkut ja kitinät alkavat noin tunti nukahtamisen jälkeen. Tällöin on ihan selkeästi nieleskelyä, nousuja ja inhottavaa oloa. Silloinkaan en tee mitään ylimääräistä. Rauhoittelen ja silittelen kyllä, mutta ei mitään ylimääräistä. Neiti nukahtaa. Ja herää. Sama homma alusta. Ja alusta. Pahimmillaan heräilyjä on tunnin aikana lähes 10. Nyt olen neidille antanut nukkumaanmennessä Gavisconia, mutta eipä tunnut auttavan.
Sitten unet rauhottuu, joku itkukitinäherääminen saattaa väliin mahtua, mutta viimeaikoina seuraava herääminen on n. 02.00 jälkeen ja sitten ei enää silittelyt, rauhoittelut, hieromiset, kainaloon ottamiset eikä mitkään muutkaan temput auta. Tissiä on saatava!! Sen jälkeen nukahtaa ja seuraava herätys on n. 05.00 ja sama kuin edellisellä heräämisellä; tissiä on saatava!
Ja mä en haluu enää yöimetyksiä!! :D Jos saisi yöimetykset pois, voisi maito maistua paremmin päivälläkin...ÄÄÄÄH!
Ja imetyksen vähentämisen kanssa kävi juuri päinvastoin kuin olin ajatellut; yöimetykset pois ja päivisin saa jäädä.
Seuraavaksi taidan ottaa kokeiluun Nexiumin ja anto-ajaksi alkuillan, jos vaikka siten auttaisi öihin?!
maanantai 5. marraskuuta 2012
Voihan Prepu!
Neljä päivää prepua takana ja voi jee, sanon minä! Toivoisin, että voisin sen sanoa positiivisessa mielessä, mutta..ei!
Neidin ruokailut ovat taas sitä samaa karmeeta puljaamista, mitä joskus silloin oireilun ollessa pahimmillaan. Paitsi että alas menevän ruuan määrä on vieläkin pienempää. Neidin ateriat ovat olleet esimerkiksi tällaisia:
15 jäistä mustikkaa
2 pastaa
1 lusikallinen perusmössöä (eli kana-riisi-parsakaali)
tai
4 lusikallista kaurajogurttia
1/4 riisikakkua
pätkä spaghettia
Ja unet (siis mitkä?!)..Alkuyö klo 20-00 menee ihan hyvin, vaikka tähänkin väliin saattaa pari heräilyä mahtua, mutta tällöin neiti rauhottuu helposti ja nopeasti uudestaan uneen. Loppyöt ovatkin sitten jotain aivan muuta. 00-08 meillä pyöritään, kitistään, torkutaan, kitistään, pyöritään, ähistään, torkutaan... Neidin torkkupätkätkin ovat olleet senverran lyhyitä, että ei siinä itsekään ehdi uneen vajoamaan. HUH!
Valvotun/TODELLA huonostinukutun yön seuraukset lävähtävät kasvoille heti "herättyä". Tänäänkin neiti kitisi koko aamupäivän, eikä mikään ollut hyvin. Kävimme asioillakin, jotta tulisi jotain muuta virikettä, mutta käytännössä tämäkin tarkoitti vain kitinäpaikan vaihtamista. Aamupuuro ei maistunut, lounas ei maistunut.. Ja äidin hermot kiristyy..
Ja ymmärrän kyllä ihan täysin, että huonojen öiden jälkeen neiti on tottakai väsynyt ja kiukkuinen. Ja että pienellä masulla menee aikaa tottua uuteen lääkkeeseen ja se aiheuttaa vatsavaivoja. Mutta silti tänään tuli jotenkin niin elävästi mieleen "vanhat ajat", jolloin elon täytti kitinä, refluksioireet, vatsavaivat, uniongelmat, vaunuhytkyttämiset ja se, kuinka riekaleina sitä itsekin oli. Mieleen tuli kaikki ne hirvittävät tunnemyrrellykset ja epätoivo. Ja mietin kuinka ihmeessä olen jaksanut tai jaksoin niinkin hyvin, kun nyt taas muutaman todella huonon (jollaiset joskus olivat arkea) päivän jälkeen olen aivan puhki!
Onneksi päiväunilta heräsi tänään iloinen ja nauravainen pieni neiti ja loppupäivä menikin jo normaalimmin. Neiti söi välipalaa, oikein ahmi päivällisen ja iltapuurokin oli hyvää :) Ainakin itse olen jo hieman huojentunut siitä, että tänään neiti on kuitenkin syönyt. Saa nähdä mitä tuleva yö tuo tullessaan.
Voi kunpa ne Prepulsidin toivotut vaikutukset alkaisivat pian ja neitiä kiusaavat vatsakivut helpottaisivat!
Neidin ruokailut ovat taas sitä samaa karmeeta puljaamista, mitä joskus silloin oireilun ollessa pahimmillaan. Paitsi että alas menevän ruuan määrä on vieläkin pienempää. Neidin ateriat ovat olleet esimerkiksi tällaisia:
15 jäistä mustikkaa
2 pastaa
1 lusikallinen perusmössöä (eli kana-riisi-parsakaali)
tai
4 lusikallista kaurajogurttia
1/4 riisikakkua
pätkä spaghettia
Ja unet (siis mitkä?!)..Alkuyö klo 20-00 menee ihan hyvin, vaikka tähänkin väliin saattaa pari heräilyä mahtua, mutta tällöin neiti rauhottuu helposti ja nopeasti uudestaan uneen. Loppyöt ovatkin sitten jotain aivan muuta. 00-08 meillä pyöritään, kitistään, torkutaan, kitistään, pyöritään, ähistään, torkutaan... Neidin torkkupätkätkin ovat olleet senverran lyhyitä, että ei siinä itsekään ehdi uneen vajoamaan. HUH!
Valvotun/TODELLA huonostinukutun yön seuraukset lävähtävät kasvoille heti "herättyä". Tänäänkin neiti kitisi koko aamupäivän, eikä mikään ollut hyvin. Kävimme asioillakin, jotta tulisi jotain muuta virikettä, mutta käytännössä tämäkin tarkoitti vain kitinäpaikan vaihtamista. Aamupuuro ei maistunut, lounas ei maistunut.. Ja äidin hermot kiristyy..
Ja ymmärrän kyllä ihan täysin, että huonojen öiden jälkeen neiti on tottakai väsynyt ja kiukkuinen. Ja että pienellä masulla menee aikaa tottua uuteen lääkkeeseen ja se aiheuttaa vatsavaivoja. Mutta silti tänään tuli jotenkin niin elävästi mieleen "vanhat ajat", jolloin elon täytti kitinä, refluksioireet, vatsavaivat, uniongelmat, vaunuhytkyttämiset ja se, kuinka riekaleina sitä itsekin oli. Mieleen tuli kaikki ne hirvittävät tunnemyrrellykset ja epätoivo. Ja mietin kuinka ihmeessä olen jaksanut tai jaksoin niinkin hyvin, kun nyt taas muutaman todella huonon (jollaiset joskus olivat arkea) päivän jälkeen olen aivan puhki!
Onneksi päiväunilta heräsi tänään iloinen ja nauravainen pieni neiti ja loppupäivä menikin jo normaalimmin. Neiti söi välipalaa, oikein ahmi päivällisen ja iltapuurokin oli hyvää :) Ainakin itse olen jo hieman huojentunut siitä, että tänään neiti on kuitenkin syönyt. Saa nähdä mitä tuleva yö tuo tullessaan.
Voi kunpa ne Prepulsidin toivotut vaikutukset alkaisivat pian ja neitiä kiusaavat vatsakivut helpottaisivat!
torstai 1. marraskuuta 2012
pH-rekisteröinti
Neidille tuli ihan odotetusti kutsu ph-rekisteröintiin, joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, että ohut piuha asetetaan nenän kautta rekisteröimään ja mittaamaan mahdollisia happamia vatsansisällönnousuja.
Olin jo lähtökohtaisesti todella ristiiriitaisilla fiiliksillä tutkimuksen suhteen. Samaan aikaan ajattelin, että on hyvä, että tutkitaan, mutta samalla taas tulokset pelottivat. Mitä jos rekisteröinnissä ei näkyisikään mitään? Uskooko kukaan sen jälkeen neidin oireiluun? Uskonko itsekään?
Rekisteröintiä varten neidin lääkitys piti purkaa vähintään viikkoa ennen tutkimusta. Tämä siis tarkoitti mahdollista viikon tuskaviikkoa ilman apua tuonutta Nexiumia. Purku sujuikin kaikesta huolimatta yllättävän helposti. Pari ensimmäistä päivää menivät suht. normaalisti ja ehdin jo hieman huokaisemaan helpotuksesta; kyllähän me tää viikko selvitään! Kunnes sitten ensin alkoi älytön, päätön, levoton meininki. Sitten lyhenivät päiväunet. Seuraavaksi alkoi yöhulinat ja lopulta ilmaantui pientä pulautteluakin! Huh! Gavisconia käytimme hätäapuna, mutta viimeisen vuorokauden aikana sekin oli pannassa. Melkoista meininkiä oli.
Vihdoin saapui se odotettu maanantai, jolloin piuha laitettaisiin ja odotin sen loppumista, jotta päästäisiin aloittamaan lääkitys uudestaan. Neiti ei arvostanut piuhan pujottamista alkuunkaan. Huuto, yökkiminen ja kakominen oli hirvittävää. Piuha teipattiin kevyesti poskeen ja reppu (jossa mittari kulki mukana) laitettiin selkään. Emme päässeet edes polilta ulos, kun neiti alkoi oksentamaan, eikä yökkimisestä meinannut tulla loppua. Neiti oli väsynyt ja nälkäinen, sillä tutkimusta varten piti olla myös 4 tuntia ravinnotta. Saimme neidin mittareineen viritettyä turvakaukaloon ja lähdin ajamaan kotiin. Neiti nukahti matkalla ja jatkoi unia kotona edelleen kaukalossaan. Ja minä kuulostelin ja tarkistelin neidin heräämistä, jottei hän pääse piuhaan käsiksi.
Kaikesta tarkkailusta huolimatta neiti oli herännyt, poikkeuksellisesti vielä aivan hiljaa, kun normaalisti AINA karjaisee herätessään. Heti pienen rasahduksen kuullesani ryntäsin neidin luo. Neidin joka osoitti tuohtuneena piuhaa lattialla. "Kato, kato! Ohhoh". Jepjep! Meidän vuorokauden kestävä rekisteröinti kesti 1½ tuntia.
Soitin tietenkin heti polille. Seuraavan kerran mittarin asennus olisi mahdollista aikaisintaan viikon päästä. VIIKON!? Toinen viikko ilman lääkkeitä?! EIH! Noh, vaihtoehtoja ei ollut.
Toinenkin viikko meni enemmän ja vähemmän oireillessa ja Gavisconia käyttäen. Ainiin, ja pari hammasta tehden, jottei vaan helpon kaavan mukaan menisi.
Vihdoin saapui se odotettu maanantai, jolloin piuha jälleen pujotettaisiin pienen neidin sieraimesta ruokatorveen. Neiti huusi, ensimmäinen yritys ei onnistunut ja neiti kakoi ja yökki, toinen yritys toisen hoitajan toimesta onnistui ja piuha oli paikallaan. Tällä kertaa piuha teipattiin heti kunnolla ja kunnon teipillä. Tottakai neiti taas suuttui, mutta tällä kertaa operaatio meni rauhallisemmin. Neiti ei juurikaan kiinnittänyt huomiota piuhaan ja kantoi ylpeänä reppuaan. Yötäkin pelkäsin ihan turhaan. Seuraavana päivänä mittarin (tai lähinnä teippien) poistaminen oli inhottava juttu. Neiti ei olisi halunnut luopua repustaan :) Puoliso kävi palauttamassa mittarin ja me jäimme odottelemaan tuloksia.
Tulokset saimme maanantaina. Tutkimus osoitti, että poikkeamia oli runsaasti ja happamia nousuja todella on. Tavallaan olen huojentunut tuloksesta, sillä nyt on ainakin jotain konkreettista tukemassa omia havaintoja. Ja toisaalta olisin toivonut, että neidin vointi olisi refluksin suhteen ollut jo parempi.
Kävimme sitten samantien ottamassa ekg:n Prepulsidin aloittamista varten. Ekg oli normaali, joten saimme aloituspullon mukaan ja tänään neiti sai ensimmäisen annoksen lääkettä. Nexium on edelleen tauolla ja otamme sen sitten mukaan, jos tarve vaatii.
Edelleen olen hieman hämmentynyt tuloksista ja uuden lääkkeen aloituksesta. Jotenkin olin kuitenkin ajatellut, että ei meidän tilanne ole niin paha ja olisimme jo voiton puolella.
Toivottavasti Prepulsid toisi neidille avun <3
(Ainakaan eka annos ei järkyttäviä mahavaivoja aiheuttanut, sillä neiti on nukkunut jo yli 2h päikkäreitä!!! :O)
Olin jo lähtökohtaisesti todella ristiiriitaisilla fiiliksillä tutkimuksen suhteen. Samaan aikaan ajattelin, että on hyvä, että tutkitaan, mutta samalla taas tulokset pelottivat. Mitä jos rekisteröinnissä ei näkyisikään mitään? Uskooko kukaan sen jälkeen neidin oireiluun? Uskonko itsekään?
Rekisteröintiä varten neidin lääkitys piti purkaa vähintään viikkoa ennen tutkimusta. Tämä siis tarkoitti mahdollista viikon tuskaviikkoa ilman apua tuonutta Nexiumia. Purku sujuikin kaikesta huolimatta yllättävän helposti. Pari ensimmäistä päivää menivät suht. normaalisti ja ehdin jo hieman huokaisemaan helpotuksesta; kyllähän me tää viikko selvitään! Kunnes sitten ensin alkoi älytön, päätön, levoton meininki. Sitten lyhenivät päiväunet. Seuraavaksi alkoi yöhulinat ja lopulta ilmaantui pientä pulautteluakin! Huh! Gavisconia käytimme hätäapuna, mutta viimeisen vuorokauden aikana sekin oli pannassa. Melkoista meininkiä oli.
Vihdoin saapui se odotettu maanantai, jolloin piuha laitettaisiin ja odotin sen loppumista, jotta päästäisiin aloittamaan lääkitys uudestaan. Neiti ei arvostanut piuhan pujottamista alkuunkaan. Huuto, yökkiminen ja kakominen oli hirvittävää. Piuha teipattiin kevyesti poskeen ja reppu (jossa mittari kulki mukana) laitettiin selkään. Emme päässeet edes polilta ulos, kun neiti alkoi oksentamaan, eikä yökkimisestä meinannut tulla loppua. Neiti oli väsynyt ja nälkäinen, sillä tutkimusta varten piti olla myös 4 tuntia ravinnotta. Saimme neidin mittareineen viritettyä turvakaukaloon ja lähdin ajamaan kotiin. Neiti nukahti matkalla ja jatkoi unia kotona edelleen kaukalossaan. Ja minä kuulostelin ja tarkistelin neidin heräämistä, jottei hän pääse piuhaan käsiksi.
Kaikesta tarkkailusta huolimatta neiti oli herännyt, poikkeuksellisesti vielä aivan hiljaa, kun normaalisti AINA karjaisee herätessään. Heti pienen rasahduksen kuullesani ryntäsin neidin luo. Neidin joka osoitti tuohtuneena piuhaa lattialla. "Kato, kato! Ohhoh". Jepjep! Meidän vuorokauden kestävä rekisteröinti kesti 1½ tuntia.
Soitin tietenkin heti polille. Seuraavan kerran mittarin asennus olisi mahdollista aikaisintaan viikon päästä. VIIKON!? Toinen viikko ilman lääkkeitä?! EIH! Noh, vaihtoehtoja ei ollut.
Toinenkin viikko meni enemmän ja vähemmän oireillessa ja Gavisconia käyttäen. Ainiin, ja pari hammasta tehden, jottei vaan helpon kaavan mukaan menisi.
Vihdoin saapui se odotettu maanantai, jolloin piuha jälleen pujotettaisiin pienen neidin sieraimesta ruokatorveen. Neiti huusi, ensimmäinen yritys ei onnistunut ja neiti kakoi ja yökki, toinen yritys toisen hoitajan toimesta onnistui ja piuha oli paikallaan. Tällä kertaa piuha teipattiin heti kunnolla ja kunnon teipillä. Tottakai neiti taas suuttui, mutta tällä kertaa operaatio meni rauhallisemmin. Neiti ei juurikaan kiinnittänyt huomiota piuhaan ja kantoi ylpeänä reppuaan. Yötäkin pelkäsin ihan turhaan. Seuraavana päivänä mittarin (tai lähinnä teippien) poistaminen oli inhottava juttu. Neiti ei olisi halunnut luopua repustaan :) Puoliso kävi palauttamassa mittarin ja me jäimme odottelemaan tuloksia.
Tulokset saimme maanantaina. Tutkimus osoitti, että poikkeamia oli runsaasti ja happamia nousuja todella on. Tavallaan olen huojentunut tuloksesta, sillä nyt on ainakin jotain konkreettista tukemassa omia havaintoja. Ja toisaalta olisin toivonut, että neidin vointi olisi refluksin suhteen ollut jo parempi.
Kävimme sitten samantien ottamassa ekg:n Prepulsidin aloittamista varten. Ekg oli normaali, joten saimme aloituspullon mukaan ja tänään neiti sai ensimmäisen annoksen lääkettä. Nexium on edelleen tauolla ja otamme sen sitten mukaan, jos tarve vaatii.
Edelleen olen hieman hämmentynyt tuloksista ja uuden lääkkeen aloituksesta. Jotenkin olin kuitenkin ajatellut, että ei meidän tilanne ole niin paha ja olisimme jo voiton puolella.
Toivottavasti Prepulsid toisi neidille avun <3
(Ainakaan eka annos ei järkyttäviä mahavaivoja aiheuttanut, sillä neiti on nukkunut jo yli 2h päikkäreitä!!! :O)
torstai 4. lokakuuta 2012
Kiitollinen olen!
Mulle pitäisi varmaan laittaa joku odotus-vauva-blogikielto!
Eksyin taas lukemaan tarinoita niistä raskauksista, synnytyksistä ja vauva-ajoista, joissa kaikki ei ole mennyt niinkuin piti. Paljon on koskettavia tarinoita ja taitavia kirjoittajia, jotka jaksavat kaiken keskellä jakaa tarinansa. Kiitos heille kaikille!
Jostain syystä uppoan näihin tarinoihin ihan todenteolla. Täällä minä sitten itken elämän raastavuutta ja sitten itken ilonkyyneleitä, jos tarinat saavatkin iloisia käänteitä. Ja kaikki nämä tarinat jättävät vahvan jälkensä minuun.
Saan olla kiitollinen siitä, kuinka hyvin meillä asiat on. Pystyin nauttimaan raskausajastani, kaikki meni hyvin synnytystä myöten ja lapseni on (lähes :))terve. Jokaisen tarinan jälkeen tätä kaikkea arvostaa aina vaan enemmän ja raskaina hetkinä niistä saa kummasti voimaa sekä perspektiiviä asioihin. Kaikista vaikeuksista huolimatta meillä menee hyvin!
Kiitos ja anteeksi :)
Eksyin taas lukemaan tarinoita niistä raskauksista, synnytyksistä ja vauva-ajoista, joissa kaikki ei ole mennyt niinkuin piti. Paljon on koskettavia tarinoita ja taitavia kirjoittajia, jotka jaksavat kaiken keskellä jakaa tarinansa. Kiitos heille kaikille!
Jostain syystä uppoan näihin tarinoihin ihan todenteolla. Täällä minä sitten itken elämän raastavuutta ja sitten itken ilonkyyneleitä, jos tarinat saavatkin iloisia käänteitä. Ja kaikki nämä tarinat jättävät vahvan jälkensä minuun.
Saan olla kiitollinen siitä, kuinka hyvin meillä asiat on. Pystyin nauttimaan raskausajastani, kaikki meni hyvin synnytystä myöten ja lapseni on (lähes :))terve. Jokaisen tarinan jälkeen tätä kaikkea arvostaa aina vaan enemmän ja raskaina hetkinä niistä saa kummasti voimaa sekä perspektiiviä asioihin. Kaikista vaikeuksista huolimatta meillä menee hyvin!
Kiitos ja anteeksi :)
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Imetyksen ihanuus!
Imetys on asia, joka tuntuu herättävän paljon tunteita ja mielipiteitä, joten kerronpa hieman meidän imetystaipaleesta.
Minulle oli jo heti raskauden alkuvaiheesta lähtien selvää, että aion imettää. Hämmästelin, kun minulta asiasta kysyttiin, koska minusta se oli jotenkin niin luonnollista ja itsestään selvää, että lasta imetetään. Maitoakin alkoi herumaan jo raskausaikana, joten olin aika luottavainen sen suhteen, että maitoa tulisi myös vauvan synnyttyä. Ja niinhän sitä tulikin!
Synnytyksen jälkeen sain vauvan aika nopeasti rinnalle ja pieni neiti oppi samantien imemään. Itse nuokuin ja nukahtelin ensi-imetyksen ajan, mutta hieno hetki se oli jokatapauksessa :) Pieni viihtyi tissillä ja söi pitkään ja hartaasti. Vähän harmitti, että minkäänlaista imetysohjausta en saanut, sillä osuimme synnytysruuhkaan ja osasto oli aivan täynnä.
"Haasteet" alkoivat jo synnytyksestä seuraavana aamuna, kun maito nousi oikein kunnolla! Rinnat olivat niiiiin täynnä, että pieni ei saanut niistä edes otetta. Onneksi sain sentään pumpun avuksi!
Kotiin päästyämme maitoa tuli edelleen aivan liikaa; sitä valui ja suihkusi! Pienen oli vaikea syödä ja pumppua oli käytettävä tiuhaan, sillä tissit tuntui räjähtävän. Kiitin onneani, että olin jotain kautta saanut vanhan käsikäyttöisen rintapumpun! Olisin ollut aivan pulassa ilman sitä!
Pian alkoikin seuraava imetysvaiva, nimittäin kipu! AIJAIJAIJAI! Miksei kukaan ollut kertonut, että imettäminen voi sattua niin p****leesti?! Jokapaikassa vain toitotettiin sitä, kuinka ihanaa ja läheistä imettäminen on, mutta se kipu...! Jokaisen imetyksen aloittaminen oli tuskaa, sillä nännit olivat niin arat ja siihen päälle vielä lävähti kipeät jälkisupistukset (en ollut moisista ikinä kuullutkaan!) joita seurasi rintojen pakottaminen maidon noustessa..Bepanthenia kului, mutta tissien kunto vaan huononi. Lopulta oli pakko käydä ostamassa rintakumit, jotta nännit pääsisivät paranemaan. Pari viikkoa täytyi imettää osittain kumien kanssa, kunnes rinnat alkoivat taas kestämään pienen neidin napakan imun.
Suihkutissisyyden takia neiti suosi syömistä makuullaan. Niinpä iso osa päivistä meni pötkötellessä. Kyllä me yritimme istuvilteenkin, mutta se oli selkeästi hankalaa pienelle neidille. Tämä toi kuitenkin oman haasteensa ruokailuun, sillä aina piti löytyä paikka, jossa pötköttää.
Parikuisena neiti alkoi rintaraivaroimaan. Olin aluksi todella ihmeissäni, kun neiti oli selkeästi nälkäinen ja halusi tissiä, mutta sen saadessaan alkoi kauhea huuto ja vääntäytyminen. Ja sama toistui monta kertaa päivässä. Se oli henkisesti todella raastavaa! Pumppasin maitoa ja kokeilin tarjota pullostakin, mutta reaktio oli sama. Aloin jo olemaan todella huolissani, kun sitten sopiva syömiskeino löytyikin; unenpöpperö!
Itse olin jo tehnyt kokeiluja syömäni vehnän vaikutuksista neidin vointiin ja imetysdieetti oli alkanut.
Raivarit helpottivat hetkeksi, kunnes palasivat noin kuukauden päästä entistä rajumpina. Enää ei unenpöpperöt auttaneet, vaan lisäksi piti olla edelleen makuuasento, pimeää ja hiljaista. Kyläily ja liikkuminen kodin ulkopuolella alkoi olemaan aika hankalaa. Refluksin helpottamiseksi imetysvälit olisi pitänyt saada pidettyä pitkinä ja mielellään säännöllisinä, mutta se oli sula mahdottomuus! Lapsentahtisuus oli meillä ainoa vaihtoehto.
Puljaamista jatkui enemmän ja vähemmän pari kuukautta, kunnes hetkeksi helpotti. Saimme kiinteitä ruokia mukaan ja minä purin imetysdieettini. Pärjäsimme ihan kohtalaisesti, vaikka arki edelleen oli haastavaa ja rytmitöntä. Ongelmat kuitenkin alkoivat uudelleen pikkuhiljaa neidin ollessa n.7-kuinen. Ruoka ei kelvannut, tissi ei kelvannut ja sitä näykittiin (sattuuu!), nukkumiset oli kamalaa.. Samaan saumaan osui hampaiden tuloa, jonka piikkiin hankaluuksia laitetiin. 8-kuisena meno oli kuitenkin jo ihan kaoottista. Aloin taas karsimaan omaa ruokavaliotani, poisten ensin taas vehnän. 8½-kuisena lähti sitten loputkin viljat, maito, soija, porkkana, sitrushedelmät jne.. Neidinkin ruokavalio supistettiin ja niin alkoi taas tissikin kelpaamaan ja ruoka maistumaan. Ja voi sitä helpotusta! Jossain vaiheessa neiti päätti, että enää ei syödä makuullaan ja vaati saada tissin istuvilteen (paitsi unille mentäessä) ja sehän sopi mainiosti! :)
...Kunnes iski seuraava ongelma! Pienet hampaat oli neidistä ilmeisen mukavaa iskeä tissiin kiinni (SATTUU!!). Tätä jatkui estely-yrityksistä huolimatta kuukauden, jonka aikana neiti oli saanut rintani todella huonoon kuntoon! Molemmissa nänneissä oli syviä reikiä, joista valui verta ja joita yritin täyttää rasvalla. Yritin siirtyä pulloon ja pumppasin maitoa, mutta ei kelvannut. Rintakumit revittiin raivolla pois välistä. Kipu oli imettäessä aivan järkyttävää ja sen kruunasi imetyksen päätteksi reikiin iskeytyvät pienet hampaat. Onneksi pureminenkin oli VAIN vaihe, joka sitten loppui itsestään. Ja aivan taatusti olisi imetys loppunut, mikäli olosuhteet olisivat olleet toiset. Nyt oli vaan pakko jatkaa..
Pulloa neiti ole suostunut ottamaan oikeastaan koskaan. Nokkamukit kelpasivat hetken, mutta niistäkin suostui juomaan vain vettä. Tämä on siis tarkoittanut sitä, että olen ollut kiinni neidissä kokoajan. Ja vaikka imetys on ollut paikoitellen täyttä tuskaa, on se myös ollut aivan ihanaakin ja kaiken tuskan ja vaivan arvoista. Rintaraivareista ja lakkoiluista huolimatta tissi on ollut pienelle neidille myöskin TODELLA suuri tuki, turva ja lohtu (ja melkoinen tissitakiainen on ollutkin! :)).
Tällä hetkellä pieni neiti on 1v2kk ja imetän imetysdieetillä edelleen. Emme ole löytäneet sellaista maitoa, joka neidille sopisi ja jota neiti suostuisi juomaan enemmänkin kuin muutaman hörpyn. Välillä tilanne turhauttaa, myönnän! Ja välillä tekisi mieli tehdä jotain omia juttuja. Ja syödä mitä huvittaa. Mutta toisaalta tämä on lyhyt aika ja ehkä myöhemmin elämään mahtuu muutakin :)
Ehkä kerron mielipiteeni imettämisestä ylipäätään ihan omana tekstinään ;)
Minulle oli jo heti raskauden alkuvaiheesta lähtien selvää, että aion imettää. Hämmästelin, kun minulta asiasta kysyttiin, koska minusta se oli jotenkin niin luonnollista ja itsestään selvää, että lasta imetetään. Maitoakin alkoi herumaan jo raskausaikana, joten olin aika luottavainen sen suhteen, että maitoa tulisi myös vauvan synnyttyä. Ja niinhän sitä tulikin!
Synnytyksen jälkeen sain vauvan aika nopeasti rinnalle ja pieni neiti oppi samantien imemään. Itse nuokuin ja nukahtelin ensi-imetyksen ajan, mutta hieno hetki se oli jokatapauksessa :) Pieni viihtyi tissillä ja söi pitkään ja hartaasti. Vähän harmitti, että minkäänlaista imetysohjausta en saanut, sillä osuimme synnytysruuhkaan ja osasto oli aivan täynnä.
"Haasteet" alkoivat jo synnytyksestä seuraavana aamuna, kun maito nousi oikein kunnolla! Rinnat olivat niiiiin täynnä, että pieni ei saanut niistä edes otetta. Onneksi sain sentään pumpun avuksi!
Kotiin päästyämme maitoa tuli edelleen aivan liikaa; sitä valui ja suihkusi! Pienen oli vaikea syödä ja pumppua oli käytettävä tiuhaan, sillä tissit tuntui räjähtävän. Kiitin onneani, että olin jotain kautta saanut vanhan käsikäyttöisen rintapumpun! Olisin ollut aivan pulassa ilman sitä!
Pian alkoikin seuraava imetysvaiva, nimittäin kipu! AIJAIJAIJAI! Miksei kukaan ollut kertonut, että imettäminen voi sattua niin p****leesti?! Jokapaikassa vain toitotettiin sitä, kuinka ihanaa ja läheistä imettäminen on, mutta se kipu...! Jokaisen imetyksen aloittaminen oli tuskaa, sillä nännit olivat niin arat ja siihen päälle vielä lävähti kipeät jälkisupistukset (en ollut moisista ikinä kuullutkaan!) joita seurasi rintojen pakottaminen maidon noustessa..Bepanthenia kului, mutta tissien kunto vaan huononi. Lopulta oli pakko käydä ostamassa rintakumit, jotta nännit pääsisivät paranemaan. Pari viikkoa täytyi imettää osittain kumien kanssa, kunnes rinnat alkoivat taas kestämään pienen neidin napakan imun.
Suihkutissisyyden takia neiti suosi syömistä makuullaan. Niinpä iso osa päivistä meni pötkötellessä. Kyllä me yritimme istuvilteenkin, mutta se oli selkeästi hankalaa pienelle neidille. Tämä toi kuitenkin oman haasteensa ruokailuun, sillä aina piti löytyä paikka, jossa pötköttää.
Parikuisena neiti alkoi rintaraivaroimaan. Olin aluksi todella ihmeissäni, kun neiti oli selkeästi nälkäinen ja halusi tissiä, mutta sen saadessaan alkoi kauhea huuto ja vääntäytyminen. Ja sama toistui monta kertaa päivässä. Se oli henkisesti todella raastavaa! Pumppasin maitoa ja kokeilin tarjota pullostakin, mutta reaktio oli sama. Aloin jo olemaan todella huolissani, kun sitten sopiva syömiskeino löytyikin; unenpöpperö!
Itse olin jo tehnyt kokeiluja syömäni vehnän vaikutuksista neidin vointiin ja imetysdieetti oli alkanut.
Raivarit helpottivat hetkeksi, kunnes palasivat noin kuukauden päästä entistä rajumpina. Enää ei unenpöpperöt auttaneet, vaan lisäksi piti olla edelleen makuuasento, pimeää ja hiljaista. Kyläily ja liikkuminen kodin ulkopuolella alkoi olemaan aika hankalaa. Refluksin helpottamiseksi imetysvälit olisi pitänyt saada pidettyä pitkinä ja mielellään säännöllisinä, mutta se oli sula mahdottomuus! Lapsentahtisuus oli meillä ainoa vaihtoehto.
Puljaamista jatkui enemmän ja vähemmän pari kuukautta, kunnes hetkeksi helpotti. Saimme kiinteitä ruokia mukaan ja minä purin imetysdieettini. Pärjäsimme ihan kohtalaisesti, vaikka arki edelleen oli haastavaa ja rytmitöntä. Ongelmat kuitenkin alkoivat uudelleen pikkuhiljaa neidin ollessa n.7-kuinen. Ruoka ei kelvannut, tissi ei kelvannut ja sitä näykittiin (sattuuu!), nukkumiset oli kamalaa.. Samaan saumaan osui hampaiden tuloa, jonka piikkiin hankaluuksia laitetiin. 8-kuisena meno oli kuitenkin jo ihan kaoottista. Aloin taas karsimaan omaa ruokavaliotani, poisten ensin taas vehnän. 8½-kuisena lähti sitten loputkin viljat, maito, soija, porkkana, sitrushedelmät jne.. Neidinkin ruokavalio supistettiin ja niin alkoi taas tissikin kelpaamaan ja ruoka maistumaan. Ja voi sitä helpotusta! Jossain vaiheessa neiti päätti, että enää ei syödä makuullaan ja vaati saada tissin istuvilteen (paitsi unille mentäessä) ja sehän sopi mainiosti! :)
...Kunnes iski seuraava ongelma! Pienet hampaat oli neidistä ilmeisen mukavaa iskeä tissiin kiinni (SATTUU!!). Tätä jatkui estely-yrityksistä huolimatta kuukauden, jonka aikana neiti oli saanut rintani todella huonoon kuntoon! Molemmissa nänneissä oli syviä reikiä, joista valui verta ja joita yritin täyttää rasvalla. Yritin siirtyä pulloon ja pumppasin maitoa, mutta ei kelvannut. Rintakumit revittiin raivolla pois välistä. Kipu oli imettäessä aivan järkyttävää ja sen kruunasi imetyksen päätteksi reikiin iskeytyvät pienet hampaat. Onneksi pureminenkin oli VAIN vaihe, joka sitten loppui itsestään. Ja aivan taatusti olisi imetys loppunut, mikäli olosuhteet olisivat olleet toiset. Nyt oli vaan pakko jatkaa..
Pulloa neiti ole suostunut ottamaan oikeastaan koskaan. Nokkamukit kelpasivat hetken, mutta niistäkin suostui juomaan vain vettä. Tämä on siis tarkoittanut sitä, että olen ollut kiinni neidissä kokoajan. Ja vaikka imetys on ollut paikoitellen täyttä tuskaa, on se myös ollut aivan ihanaakin ja kaiken tuskan ja vaivan arvoista. Rintaraivareista ja lakkoiluista huolimatta tissi on ollut pienelle neidille myöskin TODELLA suuri tuki, turva ja lohtu (ja melkoinen tissitakiainen on ollutkin! :)).
Tällä hetkellä pieni neiti on 1v2kk ja imetän imetysdieetillä edelleen. Emme ole löytäneet sellaista maitoa, joka neidille sopisi ja jota neiti suostuisi juomaan enemmänkin kuin muutaman hörpyn. Välillä tilanne turhauttaa, myönnän! Ja välillä tekisi mieli tehdä jotain omia juttuja. Ja syödä mitä huvittaa. Mutta toisaalta tämä on lyhyt aika ja ehkä myöhemmin elämään mahtuu muutakin :)
Ehkä kerron mielipiteeni imettämisestä ylipäätään ihan omana tekstinään ;)
maanantai 24. syyskuuta 2012
Uusi yritys blogin aloittamisessa..
Tässä tulee "pieni" tiivistys meidän perheen alkutaipaleesta.
Pieni nyytti putkahti maailmaan viikoilla 40+2. Synnytys meni kaikinpuolin hyvin, vaikkakin pitkään sain odotella tositoimiin pääsemistä. Vedet kun kerkesivät menemään jo lasketunajan puolella. Synnytys oli rauhallinen, eikä siitä saa draamaa väännettyä mitenkään :)
Pieni neiti oli aivan täydellisen ihana, tottakai! <3 Pieni oppi heti tissille ja maitoa tuli aivan valtavasti. Ensimmäiset ihmetykset tulivat kuitenkin jo synnärillä ollessa, kun neidille ei sylittelyyn ja rauhoitteluun kelvannut muu kuin pystyasento sylissä. Olin aina kuvitellut, että kaikki vauvat viihtyvät perinteisessä sylitysasennossa ja ihmettilin tätä meidän neidin tapaa.
Kotiuduimme ensisynnyttäjän minimiajan (2vrk) jälkeen. Sairaalassa olo ei todellakaan ollut miellyttävää ja synnytysruuhkan takia siellä ei mitään ylimääräisiä apujakaan saanut. Kotiin oli siis ihana päästä! Pieni neiti nukkui ja söi. Ja karjui. Rauhoittaminen oli hankalaa; pystyasento kelpasi ja turvakaukalossa heijaaminen. Neiti kuitenkin nukkui pitkiäkin pätkiä, jahka uneen pääsi.
Neidin ollessa viikon ikäinen, alkoi uuden kotimme pintaremppaaminen. Usein lähdin neidin kanssa mukaan, jolloin pystyin itsekin osallistumaan neidin nukkuessa :) Kolmeviikkoisena olikin sitten edessä muutto. Poppoollamme oli monta isoa muutosta pienessä ajassa. Pikkuhiljaa pääsimme aloittamaan normaalin arjen.
Rauhoittumisvaikeudet kuitenkin jatkuivat ja pystyasento oli tullut jäädäkseen. Vaunuihin neitiä oli turha yrittääkään laittaa hereillä ollessa. Raskauskilot saivat kyytiä, kun turvakaukaloa heijattiin ja neiti pystyasennossa sylissä ollessa heiluttiin, tanssittiin, "hypittiin" ja "hölkättiin".
Kuukauden ikäisenä neiti yllätti heittämällä megaoksennukset syliini. Menin suorastaan paniikkiin, sillä kaaressa lentänyt laatta oli niiiin valtava. Onnistuin kuitenkin rauhoittelemaan itseni ja päätin seurata tilannetta. Ja yksittäinen oksennus se olikin ja tämän jälkeen neiti oli oma pöljä itsensä.
Vatsanväänteitä ja yksittäisiä megakaarioksennuksia alkoi kuitenkin tulemaan useammin ja yritin tuloksetta etsiä syytä moiseen. Kunnes eräänä vatsanväänneoksennuspäivänä hoksasin yhteyden omiin syömisiini; aina ennen oksennuksia olin syönyt jotain vehnäpitoista ruokaa! Epäuskoisena mietin tätä mahdollisuutta, mutta päätin kuitenkin kokeilla vehnätöntä ruokavaliota. Ja kaarioksennukset lähestulkoon katosivat! Tätähän piti tietenkin testata pariin otteeseen syömällä vehnää ja aina kokeilun jälkeen neiti oksensi. Epäilin myös maidon aiheuttavan oireita neidille, mutta koska siitä ei yhtä selkeitä seurauksia ollut, jätin maitotuotteet pienissämäärin ruokavaliooni. Kokeilin kuitenkin ottaa soijaa maidon tilalle, mutta siitäpä vasta laatat lensikin!! Se oli nopea kokeilu.
Neidin ollessa parikuinen alkoi siis minun omatoiminen imetysdieettitaival, josta oli selkeästi apua neidin pahimpaan oireiluun. Uusia kummallisuuksia alkoi kuitenkin tulemaan: neiti nieleskeli tosi usein suuhun asti nousseita puklujaan, hän yski ja aivasteli paljon, unet olivat lyhyitä pätkiä, pystyasennosta tuli aina vaan oleellisempaa (onni oli kantoliina!) ja lattialla olo oli lähes mahdotonta. Käytin neitiä lääkärilläkin mahdollisen korvatulehduksen tms. takia, mutta punoittavan kurkun (!!!) lisäksi mitään ei löytynyt ja lääkäri totesi oireilun olevan vain flunssaa. Oireilu kuitenkin jatkui ja pahentui. Syömiset alkoi olemaan tuskaa ja rintaraivarit alkoivat todenteolla.
Eräänä aamuna äitini soitti, että nyt löytyi neidin oireille syy. Hän oli nähnyt aamuteeveen jutun refluksilapsista ja kaikki oireet täsmäsivät neitiin! Silent-muotoinen refluksi... Olin itsekin aikaisemmin refluksia epäillyt, mutta koska jatkuvaa ja runsasta oksentelua ei ollut ja paino nousi, niin epäily jäi. Soitin samantien neuvolaan ja pääsimmekin heti käymään. Sattui olemaan neuvolalääkärikin paikalla. Olin toiveikas, mutta lääkärin ohjeet oli (neitiä edes näkemättä) vaihtaa d-tippoja! Terveydenhoitaja oli onnekseni myöskin sitä mieltä, että asiat eivät sillä ratkea ja hän laittoi meidät päivystykseen. Lääkäri ei kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin laittaa lähetteen eteenpäin...No olihan sekin jo jotain!
Jäimme odottelemaan mahdollisia apuja ja odotellessa päätimme testata, josko kiinteiden aloittaminen toisi helpostusta. Aloitimme perinteisestä perunasta. Alku näyttikin ihan lupaavalta, mutta perunamäärän kasvaessa neidin vatsa meni jumiin ja oireilu taas paheni. Kiinteiden kokeilu tauotettiin ja olo helpotti.
Neidin ollessa 4-kuinen saimme neuvolalääkäriltä Gaviscon-reseptin. Gavisconin käyttö tuntui kuitenkin hankalalta ja kun sitä annoimme, pulautti neiti sen hetken päästä ulos. Ei apuja siitä siis.
Kiinteät otimme uudestaan kokeiluun ja tällä kertaa kaikki näytti menevän hyvin. Neiti maisteli mielellään kaikkea, ja ainoastaan luumusta huomasi suoraan ettei se sovi. Saimmekin hyvin kasviksia ja marjoja ruokavalioon. Elo oli suht. rauhallista yö- ja tissihulinoita lukuunottamatta. Kävimme välissä lastenpolillakin, mutta koska tilanne oli ihan ok silloin, ei päädytty sen kummemmin mitään tekemään. Rast-testit neidiltä otettiin viljoista, munasta ja maidosta. Testeissä ei näkynyt mitään.
Neidin ollessa hieman yli puolivuotias, otimme viljoja (ei vehnää) ruokavalioon. Omankin ruokavalion olin palauttanut normaaliksi. Alkuun kaikki näytti ihan hyvältä, mutta pikkuhiljaa vointi meni taas todella huonoksi! Neiti alkoi ruokalakkoilemaan, tissilakkoilemaan, unet olivat järkyttävän huonoja, iho lehahteli jne..
Kun neiti oli 8½-kuinen, aloitin omatoimisesti uuden tiukemman imetysdieetin, jolloin ruokavaliostani tippui pois kaikki kotimaiset viljat, maitotuotteet, soija ja aina tarpeentullen poistin muitakin. Neidin ruokavaliota testailtiin ja supistettiin niin, että lopulta sopivia ruoka-aineita löytyi 4 kpl; kana, riisi, parsakaali ja mustikka. Näillä siis oli pärjättävä! Tuntui hurjalta, mutta nopeasti neidin vointi parani ja hänestä tuli taas oma köpsä itsensä :)
Asiat alkoivat vihdoin ja viimein rullaamaan myös terveydenhuollon puolella. Maitoaltistuksessa kävimme neidin ollessa 10kk (tulos oli positiivinen), kävimme ravitsemussuunnittelijalla, vehnäaltistus (tulos positiivinen) vuoden iässä, saimme vihdoin ja viimein refluksilääkityksen ja allergioita yritettiin kartoittaa prick-testeillä (turhaan, vain soija näkyi).
Tässä pieni pohjustus elämäämme. Paljon jäi vielä kertomatta ja moneen vanhaan vaiheeseen tulen palaamaan vielä myöhemminkin. Neiti on kohta 1v2kk ja ehkä pikkuhiljaa pääsemme nauttimaan "normaalimmasta" arjesta :)
Pieni nyytti putkahti maailmaan viikoilla 40+2. Synnytys meni kaikinpuolin hyvin, vaikkakin pitkään sain odotella tositoimiin pääsemistä. Vedet kun kerkesivät menemään jo lasketunajan puolella. Synnytys oli rauhallinen, eikä siitä saa draamaa väännettyä mitenkään :)
Pieni neiti oli aivan täydellisen ihana, tottakai! <3 Pieni oppi heti tissille ja maitoa tuli aivan valtavasti. Ensimmäiset ihmetykset tulivat kuitenkin jo synnärillä ollessa, kun neidille ei sylittelyyn ja rauhoitteluun kelvannut muu kuin pystyasento sylissä. Olin aina kuvitellut, että kaikki vauvat viihtyvät perinteisessä sylitysasennossa ja ihmettilin tätä meidän neidin tapaa.
Kotiuduimme ensisynnyttäjän minimiajan (2vrk) jälkeen. Sairaalassa olo ei todellakaan ollut miellyttävää ja synnytysruuhkan takia siellä ei mitään ylimääräisiä apujakaan saanut. Kotiin oli siis ihana päästä! Pieni neiti nukkui ja söi. Ja karjui. Rauhoittaminen oli hankalaa; pystyasento kelpasi ja turvakaukalossa heijaaminen. Neiti kuitenkin nukkui pitkiäkin pätkiä, jahka uneen pääsi.
Neidin ollessa viikon ikäinen, alkoi uuden kotimme pintaremppaaminen. Usein lähdin neidin kanssa mukaan, jolloin pystyin itsekin osallistumaan neidin nukkuessa :) Kolmeviikkoisena olikin sitten edessä muutto. Poppoollamme oli monta isoa muutosta pienessä ajassa. Pikkuhiljaa pääsimme aloittamaan normaalin arjen.
Rauhoittumisvaikeudet kuitenkin jatkuivat ja pystyasento oli tullut jäädäkseen. Vaunuihin neitiä oli turha yrittääkään laittaa hereillä ollessa. Raskauskilot saivat kyytiä, kun turvakaukaloa heijattiin ja neiti pystyasennossa sylissä ollessa heiluttiin, tanssittiin, "hypittiin" ja "hölkättiin".
Kuukauden ikäisenä neiti yllätti heittämällä megaoksennukset syliini. Menin suorastaan paniikkiin, sillä kaaressa lentänyt laatta oli niiiin valtava. Onnistuin kuitenkin rauhoittelemaan itseni ja päätin seurata tilannetta. Ja yksittäinen oksennus se olikin ja tämän jälkeen neiti oli oma pöljä itsensä.
Vatsanväänteitä ja yksittäisiä megakaarioksennuksia alkoi kuitenkin tulemaan useammin ja yritin tuloksetta etsiä syytä moiseen. Kunnes eräänä vatsanväänneoksennuspäivänä hoksasin yhteyden omiin syömisiini; aina ennen oksennuksia olin syönyt jotain vehnäpitoista ruokaa! Epäuskoisena mietin tätä mahdollisuutta, mutta päätin kuitenkin kokeilla vehnätöntä ruokavaliota. Ja kaarioksennukset lähestulkoon katosivat! Tätähän piti tietenkin testata pariin otteeseen syömällä vehnää ja aina kokeilun jälkeen neiti oksensi. Epäilin myös maidon aiheuttavan oireita neidille, mutta koska siitä ei yhtä selkeitä seurauksia ollut, jätin maitotuotteet pienissämäärin ruokavaliooni. Kokeilin kuitenkin ottaa soijaa maidon tilalle, mutta siitäpä vasta laatat lensikin!! Se oli nopea kokeilu.
Neidin ollessa parikuinen alkoi siis minun omatoiminen imetysdieettitaival, josta oli selkeästi apua neidin pahimpaan oireiluun. Uusia kummallisuuksia alkoi kuitenkin tulemaan: neiti nieleskeli tosi usein suuhun asti nousseita puklujaan, hän yski ja aivasteli paljon, unet olivat lyhyitä pätkiä, pystyasennosta tuli aina vaan oleellisempaa (onni oli kantoliina!) ja lattialla olo oli lähes mahdotonta. Käytin neitiä lääkärilläkin mahdollisen korvatulehduksen tms. takia, mutta punoittavan kurkun (!!!) lisäksi mitään ei löytynyt ja lääkäri totesi oireilun olevan vain flunssaa. Oireilu kuitenkin jatkui ja pahentui. Syömiset alkoi olemaan tuskaa ja rintaraivarit alkoivat todenteolla.
Eräänä aamuna äitini soitti, että nyt löytyi neidin oireille syy. Hän oli nähnyt aamuteeveen jutun refluksilapsista ja kaikki oireet täsmäsivät neitiin! Silent-muotoinen refluksi... Olin itsekin aikaisemmin refluksia epäillyt, mutta koska jatkuvaa ja runsasta oksentelua ei ollut ja paino nousi, niin epäily jäi. Soitin samantien neuvolaan ja pääsimmekin heti käymään. Sattui olemaan neuvolalääkärikin paikalla. Olin toiveikas, mutta lääkärin ohjeet oli (neitiä edes näkemättä) vaihtaa d-tippoja! Terveydenhoitaja oli onnekseni myöskin sitä mieltä, että asiat eivät sillä ratkea ja hän laittoi meidät päivystykseen. Lääkäri ei kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin laittaa lähetteen eteenpäin...No olihan sekin jo jotain!
Jäimme odottelemaan mahdollisia apuja ja odotellessa päätimme testata, josko kiinteiden aloittaminen toisi helpostusta. Aloitimme perinteisestä perunasta. Alku näyttikin ihan lupaavalta, mutta perunamäärän kasvaessa neidin vatsa meni jumiin ja oireilu taas paheni. Kiinteiden kokeilu tauotettiin ja olo helpotti.
Neidin ollessa 4-kuinen saimme neuvolalääkäriltä Gaviscon-reseptin. Gavisconin käyttö tuntui kuitenkin hankalalta ja kun sitä annoimme, pulautti neiti sen hetken päästä ulos. Ei apuja siitä siis.
Kiinteät otimme uudestaan kokeiluun ja tällä kertaa kaikki näytti menevän hyvin. Neiti maisteli mielellään kaikkea, ja ainoastaan luumusta huomasi suoraan ettei se sovi. Saimmekin hyvin kasviksia ja marjoja ruokavalioon. Elo oli suht. rauhallista yö- ja tissihulinoita lukuunottamatta. Kävimme välissä lastenpolillakin, mutta koska tilanne oli ihan ok silloin, ei päädytty sen kummemmin mitään tekemään. Rast-testit neidiltä otettiin viljoista, munasta ja maidosta. Testeissä ei näkynyt mitään.
Neidin ollessa hieman yli puolivuotias, otimme viljoja (ei vehnää) ruokavalioon. Omankin ruokavalion olin palauttanut normaaliksi. Alkuun kaikki näytti ihan hyvältä, mutta pikkuhiljaa vointi meni taas todella huonoksi! Neiti alkoi ruokalakkoilemaan, tissilakkoilemaan, unet olivat järkyttävän huonoja, iho lehahteli jne..
Kun neiti oli 8½-kuinen, aloitin omatoimisesti uuden tiukemman imetysdieetin, jolloin ruokavaliostani tippui pois kaikki kotimaiset viljat, maitotuotteet, soija ja aina tarpeentullen poistin muitakin. Neidin ruokavaliota testailtiin ja supistettiin niin, että lopulta sopivia ruoka-aineita löytyi 4 kpl; kana, riisi, parsakaali ja mustikka. Näillä siis oli pärjättävä! Tuntui hurjalta, mutta nopeasti neidin vointi parani ja hänestä tuli taas oma köpsä itsensä :)
Asiat alkoivat vihdoin ja viimein rullaamaan myös terveydenhuollon puolella. Maitoaltistuksessa kävimme neidin ollessa 10kk (tulos oli positiivinen), kävimme ravitsemussuunnittelijalla, vehnäaltistus (tulos positiivinen) vuoden iässä, saimme vihdoin ja viimein refluksilääkityksen ja allergioita yritettiin kartoittaa prick-testeillä (turhaan, vain soija näkyi).
Tässä pieni pohjustus elämäämme. Paljon jäi vielä kertomatta ja moneen vanhaan vaiheeseen tulen palaamaan vielä myöhemminkin. Neiti on kohta 1v2kk ja ehkä pikkuhiljaa pääsemme nauttimaan "normaalimmasta" arjesta :)
torstai 29. maaliskuuta 2012
Mikä kotihirviö?
Heippa vaan!
Kotihirviö on erään kotiäidin päiväkirja. Tänne tulen jakamaan ajatuksiani lähinnä arjesta, perheestä, kodista ja äitiydestä.
Avopuolisoni on päivät töissä ja minä olen n. 8-kuisen neitimme kanssa kotona. Nautin kyllä kotiäitinä olemisesta, mutta välillä päivät ovat raskaita ja yksinäisiä. Tästä syystä päätin aloittaa kirjoittamisen -on edes joku tapa purkaa ajatuksia ilman, että kaataisi aina oman turhautumisen puolison niskaan :)
Nimeksi muodostunut Kotihirviö todennäköisesti kuvaa hyvin tämänhetkistä minääni! Olen väsynyt, pahantuulinen ja tarkka :D
Kotihirviö on erään kotiäidin päiväkirja. Tänne tulen jakamaan ajatuksiani lähinnä arjesta, perheestä, kodista ja äitiydestä.
Avopuolisoni on päivät töissä ja minä olen n. 8-kuisen neitimme kanssa kotona. Nautin kyllä kotiäitinä olemisesta, mutta välillä päivät ovat raskaita ja yksinäisiä. Tästä syystä päätin aloittaa kirjoittamisen -on edes joku tapa purkaa ajatuksia ilman, että kaataisi aina oman turhautumisen puolison niskaan :)
Nimeksi muodostunut Kotihirviö todennäköisesti kuvaa hyvin tämänhetkistä minääni! Olen väsynyt, pahantuulinen ja tarkka :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)