maanantai 18. helmikuuta 2013

Heihei tähystys, tervetuloa noro!

Ai miten meni tähystys? Noh, ei mitenkään. Emme menneet. Ei sillä, etteikö oltaisi haluttu, mutta... Hyvin terveenä pysynyt neiti sairastui mahatautiin viikonloppuna ennen tähystystä. Sunnuntaina näytti kuitenkin ihan lupaavalta, että tähystykseen päästäisiin, mutta maanantaiaamun neiti aloitti taas oksentamalla. Isi sairastui samaiseen tautiin sunnuntai-iltana, minä pääsin porukkaan mukaan ma-ti välisenä yönä. Kyllä meillä oli kivaa :D Onni onnettomuudessa oli se, että sairastuimme kaikki peräkkäin emmekä samaan aikaan! Refluksilapsi ei kyllä ansaitsisi yhtäkään mahatautia!

Ja aivan selkeesti refluksi toi oman haasteensa tautiin. Neidillä oli välissä oksennusvapaita päiviä ja sitten iski taas. Tätä vuorottelua kesti viikon. Luulen, että oksennusrefleksi jotenkin herkistyi ja "jäi päälle" taudin myötä. Ja kun muutenkin tavara potkii herkästi takaisinpäin, niin varmasti pienikin paha olo sai oksennuksen lentämään. Tähystyksen takia päällä ollut lääketaukokaan ei varmasti oloa helpottanut. Otinkin kyllä sitten Nexiumin mukaan taudista toipumiseen.

Oman haasteensa toi myös suppea ruokavalio. Vaihtoehdot tarjottavien ruokien ja helpotusten suhteen olivat aika vähissä. Niinpä neiti söi sitten lähinnä sitä mikä vaan sattui vähänkin maistumaan, vaikka olisikin ollut sopivuudeltaan epävarma. Parhaiten maistui mustikkasose.

Nyt taudin jälkeen Nexium on ollut käytössä aika satunnaisesti, mutta neidin vointi alkaa olemaan sitä luokkaa, että säännöllisesti pitäisi lääkettä saada. Syöminen on hankalaa, neiti saa kirkumiskohtauksia ja on pahantuulinen. MUTTA nyt kun Nexiumia on annettu, niin huomaa aivan selkeästi miten se vetää mahan ummelle! Ja sitten itketään sitä. Nyt odottelenkin, että polin soittoaika alkaa, jotta pääsisi tiedustelemaan mahdollista lääkevaihtoa. Katsotaan miten käy!

Ainiin, seuraava vapaa aika tähystykseen oli kuukauden päästä! Pääsimme kuitenkin peruutuslistalle, joten aikaisemminkin saattaa olla mahdollista päästä... Ja jos peruutusajan saamme, ei kuulemma haittaa vaikka lääketauotusta ei ehtisi tekemään... :O

perjantai 8. helmikuuta 2013

"Uokaa!"

Uskomaton tunne, kun lapsi itse HALUAA maistaa uusia ruokia!

Neidin uusinta herkkua ovatkin nyt nakit ja niitä hän söisi PALJON :) "Äitiäitiäiti! Akki, akki!" Ja sitten jo juostaankin jääkaapille. Ihana <3

Banaania on nyt kanssa maisteltu, kun mummokin sitä söi. Kysyttäessä miltä banaani maistui, oli vastauksena "yvää". Alkuinnostuksen jälkeen tosin banaani ei enää jostain syystä uponnutkaan, mutta syykin selvisi: tarjosin sitä väärässä muodossa eli "pätkä kouraan"-tyylillä, vaikka neiti olisikin halunnut sen pieninä paloina kuppiin ja sieltä haarukalla! Tarkkaa on! :D Tyhmä äiti!

"Baninan" sopivuudesta ei vielä ole varmuutta, mutta tuntuisi ainakin satunnaisessa käytössä toimivan. Jos edes sillointällöin saisi uutta makua :)

Meillä elellään nyt siis ilman lääkitystä. Oiresaldoon on lisääntynyt yksi oksennus, jatkuva rinnan kaivaminen sekä lisääntynyt juominen. Toistaiseksi tilanne ei siis ole täysin kaoottinen! Ja hyvänä asiana lääketaosta on seurannut parempi vatsantoiminta! Nexium siis on selkeesti ollut iso syy ummetukseen. Meinasinkin nyt kysyä lääkäriltämme, josko voisi seuraavaksi ottaa kokeiluun Losecin, jos se vaikka olisi neidille vatsaystävällisempi.

Tähystys olisi edessä tiistaina ja kyllä alkaa jännittämään! 

Kerettiin tässä välissä kokeilemaan myöskin persikkaa ja kaurajogurttiakin. Persikasta neiti tykkäsi, mutta parin maistelukerran jälkeen ei sitä enää halunnut. Epäilen, että siitä tuli maha kipeäksi. Kaurajogurttikin maistui hyvin, mutta sen jälkeen tuli pari levottomampaa yötä ja korvat ovat taas kutisseet.


torstai 31. tammikuuta 2013

Kaikenlaista

Täällä on käynnissä Nexiumin purkuyritys tulevaa tähystystä varten. Nyt ollaan noin viikko menty puolikkaalla pussilla/päivä ja oireita alkaa puskemaan. Röyhtäilyä on selkeesti enemmän, nieleskely on lisääntynyt ja nukkumaanmenot ovat hieman vaikeutuneet. Ruokamäärätkin ovat hieman pienentyneet, mutta ihan hyvin silti vielä menee. Tänään tosin neiti yllätti PUKLULLA!?

Lisääntyneistä oireiluista huolimatta yöt tuntuvat silti toistaiseksi paranevan! Ihme homma! Viimeyönä neiti huudahti pari kertaa (ei vaatinut mitään toimintaa) ja heräsi ensimmäisen kerran vasta n. 02.30 ja silloinkin vain kömpi omasta sängystään kainalooni ja jatkoi siinä uniaan hetken pyörittyään (ja tissiä turhaan kaivettuaan). Aamuherätys olikin kyllä sitten jo n. 06.30, joka mielestäni on hieman liian aikaisin, sillä vaikka neiti nyt on alkanut paremmin nukkumaan, niin itse valvon. Todella ärsyttävää! Viimeyönä pyörin puoli kahteen unta etsien, jonka jälkeen kaivoin kirjan. Sitten neiti jo kapusikin kainaloon ja piti pyörimisellään vielä hereillä, joten unta sain ehkä kolmen jälkeen. Oma unisaldo ei siis kummoinen ollut.

Neiti on kyllä hienosti sopeutunut tissittömään elämään :) Öisin hän edelleen koittaa tissiä kaivaa (todella ärsyttävää :D) ja joskus päivälläkin saattaa ujuttaa kättä paidansisään, mutta luopuu kyllä nätisti ja huutamatta aikeistaan. Eilen uskaltauduin neidin kanssa saunaan ensimmäistä kertaa imetyksen loppumisen jälkeen ja oli kyllä huvittavaa, kun neiti LEIKKI ottavansa tissiä :D Kauhealla maiskutuksella lähestyi ja sitten pois. Taas maiskuttaen lähelle ja sitten pois :) Nykyään tissistä voi jo puhuakin tyyliin: "Vauvat syövät tissiä" tai "Sinäkin söit vauvana tissiä, mutta enää ei tarvitse".

Oman ruokavalion normalisoiminen ei niin helposti käynytkään. Venhä aiheutti kovat vatsakivut, turvotuksen ja epämiellyttävän olon, joten totesin sen jäävän jatkossa vain satunnaiseen herkuttelukäyttöön. Ei vaan kykene! Lisäksi olen taas aivan ihottumainen ja kutina on kamala...Jee! Ainahan mulla on ollut allergioita ja atooppinen iho, mutta raskausajan ja imetysdieettiajan olen itsekin ollut lähes oireeton. 

Ihan hävettää tunnustaa kuinka onnetonta meidän ulkoilu on viimeaikoina ollut, mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi. Neiti ei myöskään ole oikein viihtynyt ja yleensä ulkoilut ovat olleet lyhyitä ja menneet kitinäksi. Tänään sitten pistettiin isolleen ja lähdettiin aamu-ulkoilemaan tuohon omaan pihapiiriin, jossa ryhmiksen myötä on aina paljon muitakin lapsia. Ja kylläpä teki hyvää! Neiti jaksoi touhuta ja ihmetellä siellä yli tunnin ja olisi varmasti ollut vielä pidempäänkin, mutta ruoka-aika koitti sekä ryhmiksessä että meillä :) Loistoulkoilun jälkeen unikin tuli HELPOSTI: omaan sänkyyn pötkölleen -> äiti lukee vähän aikaa kirjaa -> neiti sammuu siihen! WOW! Nyt siis taas skarpataan ulkoilun kanssa!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jotain hyvääkin!

Kerrankin iloisia uutisia!! (Uskallankohan niistä edes kirjoittaa...!?)

1. Imetys on päättynyt!
Neiti siis alkoi taas itse luopumaan rinnasta, eikä vaatinut sitä enää päivisin ollenkaan (poikkeuksena tähän tilanteet, joissa itse epähuomiossa olen tissi-sanan maininnut tai esim. pää kopsahtaa pöydän reunaan :)). Öisin olisi kuitenkin sitten roikkunut tissillä, joten päätin, että nyt loppuu viimeisetkin imetykset! Muutama päivä mentiin 1-2 kahdella aamuimetyksellä ja sitten loppui nekin. Nyt täysin imetysvapaita päiviä on takana 3-4. Edelleen neidille tulee tissi välillä mieleen ja sitä pyytää, mutta unohtaa sen nopeasti, kun sanon sen olevan rikki ja tarjoan mehua tai muuta ruokaa tilalle. Öisin hän saattaa jonkin kerran hamuta, mutta ilman itkuja niistäkin hetkistä päästään.

Täytyy myöntää, että yllättävän helposti lopettaminen on tähän asti onnistunut! Onneksi luotin omaan vaistooni vieroittamisen suhteen ja odotin hetkeä, jolloin neiti tekee aloitteen tässä asiassa.

Ja imetyksen loppuminenhan tarkoittaa sitä, että myös imetysdieetti on päättynyt!! Voi tovi vierähtää, ennenkuin OIKEASTI ymmärrän, että voin syödä vain omien allergiarajoitusten mukaan :)

Ja että imetysliivit ovat historiaa...!

Eikä oireilujen yhteydessä tarvitse miettiä omia syömisiä...!

Jajajaja....

2. Uusia ruokia kuvioissa!
Kuukauden sisällä olemme saaneet neidin ruokavalioon MONTA uutta, sopivaa ruokaa! Bataatti, possu, luumu, Neocate Spoon ja Sinlac kuuluvat nyt sallittujen listaan yhdessä kanan, parsakaalin, mustikan (ja riisin?) kanssa. Nämä uudet ruuat ovat myös tuoneet helpotusta mm. kalsium-ongelmaan (Sinlac ja spoon sisältävät aika hyvin) sekä ummetukseen (luumu).

3. Yöt ovat rauhoittuneet!
Ei neiti vieläkään täysiä öitä nuku, mutta yöllinen valvoskelu ja jatkuva heräily ovat vähentyneet. Jopa sen verran, että joskus itsellänikin saattaa olla levännyt olo. Neiti muutti taas räkätaudin yhteydessä viereeni nukkumaan, joten kohta voisi olla taas aika siirtyä omaan sänkyyn :) Ja ehkä joskus jopa omaan huoneeseeen! HUI!

4. Oma elämä?
Voisinkohan ihan oikeasti alkaa miettimään myös itseäni...?


Näiden hyvien asioiden lisäksi neiti sai nyt ajan tähystykseen, mutta taidanpa sitä yrittää siirtää hieman myöhemmäksi, jottei se heti sotkisi tätä (ainakin hetkellistä) hyvää vaihdetta :)

Toivottavasti tämä nyt kestäisi, edes hetken!





sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Väliaikatietoja

Eipä taas ole tullut kirjoiteltua, vaikka halua onkin ollut...On taas vaan ollut sellaista hulinaa, valvomista, väsymystä ja arpomista tämä arki, että en ole jaksanut enkä kyennyt kirjoittelemaan.

Neiti on siis taas oireillut paljon, lähinnä öisin. Tästä syystä päätin kokeilla taas säätää ruokavaliota ja nyt jätettiin riisi (ihan riisin muodossa) pois, sillä sitä meni päivässä niin paljon. Tämä toi sitten tietenkin suuren aukon ruokavalioon ja tilalle oli saatava jotain muuta. Tarvittiin siis vaihtoehtoiset aamu- ja iltapalat riisipuuron tilalle sekä perusruokaan (kana-parsakaali) jotain riisin tilalle.

Nykyään syödään aamupalaksi Sinlac-puuroa, iltapalaksi Neocate Spoonia ja ruokaan lisättiin kokeiluun bataatti. Bataatin myötä ilmavaivat ovat huomattavasti lisääntyneet, mutta muuten näyttäisi olevan jopa ihan mahdollinen! Katsellaan vielä muutama päivä, sillä tähän kokeiluaikaan osui myös kulmahampaitten tekoa ja räkätautikin. Olisi kyllä hienoa, jos bataatti jo sopisikin!

Neiti on alkanut olemaan entistä epäluuloisempi uusia ruokia kohtaan, eikä juurikaan suostu uutta maistamaan. Ja jos ruoka on selkeinä paloina, hän valikoi tosi tarkkaan mitä suostuu syömään, vaikka mössönä saattaakiin samaa ruokaa syödä oikein hyvällä ruokahalulla.

Olemme saaneet riesaksi myös ummetuksen, joka varmasti johtuu sekä Nexiumista että ruokavaliosta. Neiti saakin nyt avuksi luumua ja tarvittaessa Levolacia. Kokeilimme Levolacia päivittäinkin annettuna, mutta epäilen sen silloin aiheuttaneen mahakipuja. Jos ummetus vielä jatkuu pidempäänkin, on varmasti otettava kokeiluun jokin muukin ummetuslääke.

Seuraavaksi olisikin vuorossa viljan etsiminen ruokavalioon, sillä sekin saattaisi tuoda helpotusta ummetukseen. Mutta mitä ihmettä sitä kokeilisi?! Aikaisemman quinoa-kokeilun myötä neiti lopetti myös mustikan syömisen, sillä siihen oli quinoaa sekoitettu. Hirssi nosti ihmeelliset paukamat, eikä muutenkaan sopinut. Kaurasta on vasta vähän aikaa (siitä tosin ei monesta kokeilusta huolimatta ole saanut varmuutta). Vehnän aikakaan ei ole vielä (altistettu noin vuoden ikäisenä ja oireet jo yhdestä lusikallisesta). Ruis on jo ihan pienissä määrissä aiheuttanut iho-oireita. Amarantti ja ohra olisivat siis ainakin vaihtoehtoja...mitä muita?

Olemme myös tuskailleet neidin olemattoman juomisen kanssa. Tissistä kyllä vetää, mutta mistään mukista ei mikään kelpaa. Imettämisen lopettaminen on tästä syystä jäänyt vielä haaveeksi. Sitkeästi olen kuitenkin mehua neidille tarjonnut ja tänään neiti ei pyytänyt tissiä KERTAAKAAN!!! Siis mitä ihmettä?! Neiti, joka normaalisti komentaa äitiä sohvalle vähän väliä...Ehkä tästä olisi hyvä jatkaa tissitöntä linjaa, mutta...saapi nähdä mitä yö tuo tullessaan... :)